7.4.15

Wazzaap...


Joskus on hyvä päivittää blogia ihan vain päivittämisen ilosta eli tämän voi luokitella kategoriaan turhat päivitykset. Pari viikkoa takaperin vierailin Kemissä tanssimassa BLUFFin kanssa ja pitämässä hyvin sekavaa luentoa. Mangapäivillä sinällään ei ollut tai nähnyt mitään sen ihmeempiä, mutta aikuisten ihmisten elämässä ja cosplayrintamalla on niin paljon hartioilla että huhhuh.

Tykkäsin kiemurrella lattialla, sitten en tykännytkään.
WCS:ään on aikaa noin 4kk. 4kk!!! Samaan aikaan tuntuu, että eihän tässä niin paljon ole tekemistä ja samaan aikaan tekemistä on ihan järkyttävän paljon. Olemme onneksi olleet Kaisan kanssa kaukaa viisaita ja molemmat ottavat mukaan yhden vanhan puvun ja muutenkin töitä on kaikkien asujen suhteen tehty pitkin syksyä. Vieläkään ei oikeastaa tunnu, että olisi oikeasti lähdössä jonnekin vaikka lähtöpäivä on tiedossa, puvut ja esitys tekeillä, sekä maiden edustajien kanssa tullut juteltua netin kautta. Japani ei onneksi maana tai kielenä ole täysin uutta ja kamalaa, koska pariin kertaan on siellä tullut vierailtua. Sen sijaan ilmasto pelottaa ja kauhistuttaa, mutta toivotaan kuumaa kesää koto Suomeen jotta voin totutella ajatukseen ennakkoon.

Pukujen lisäksi pitäisi suorittaa paljon opintopisteitä ja saada kandidaatin työ valmiiksi, joten jaksaminen on taas koetuksella. Mukavana lisänä muutaman viikon päästä on kuitenkin muutto uuteen asuntoon. Tilaa on uudessa kämpässä sen verran, että saan oman työhuoneen cossijutuille ja voi pojat tästä olen ihan liekeissä! ;_;

Kesän conit lähestyvät joista en tosin osallistu kuin Mimiconiin alkukeästä ja heinäkuussa ennen Summittia kerkeän vielä piipahtamaan Animeconissa. Summit pukujen lisäksi ei onneksi ole kuin yksi puku ja sekin on valittu hartaasti, niin ettei tule edustushommien tielle. Aconissa tiedossa on Street Fighter- ryhmä ja Poison oli juuri oivallinen valinta, koska se koostuu pääasiassa kaappicosplay tarvikkeista (lisää transu cosseja).

 WCS- portfolio on myös avattu, joten osallistukaa ja onnea matkaan kaikille tulevaan karsintaan osallistujille! WCS-sivulla lupailimme myös paljastavamme paraatipuvut jahka tykkäyksiä tulee seuraava pyöreä numero joten sinne vain peukuttamaan.

Heihei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti