13.10.14

Lyhyesti mangapäivistä



Mangapäivät olivat viimeinen tapahtuma tälle vuodelle. Syysloma häämöttää parin päivän päässä ja suunnitelmissa on aloittaa summit puvut ja suunnata hamstraamaan Eurokankaasta matskuja. Mangapäivät menivät luentoja kuunnellessa, niitä pitäessä ja tuomaroidessa Kaiskan kanssa cosplay-kisaa. Kemin kiinalaiseen on myös aina ilo palata.

Junassa pakkelointi on kuulkaas vakavaa touhua!
Cosplay-kisassa oli pikainen ennakkotuomarointi käytävällä, koska tilat olivat mitä olivat. Puolet kisaajista olivat ensikertalaisia ja olin melko vakuuttunut monen puvuista. En sen takia, että ne olivat välttämättä todella hyvin tehtyjä tai näyttäviä, vaan että niin nuoret olivat uskaltaneet ottaa käyttöön vaikka minkälaisia materiaaleja. Oli myös ihana, että nuoret harrastajanalut uskalsivat  ja  jaksoivat tulla kysymään kisan jälkeen palautetta. Vieläkin saa ottaa yhteyttä, jos jokin jäi askarruttamaan. Onnea vielä voittaja kolmikolle!  :)

The winner ja tuomarit.
Kisan jälkeen pidin luentoa "Miksi pukeudumme cosplay-asuihin?" Mangapäivillä ei ole yleensä ollut kamalasti yleisöä, joten oma plänini oli testiajaa minulle aivan uuden tyyppinen luento ja se meni vähän "mönkään". Oletin, että kuulolla tulevat olemaan vain kaverit ja muutama random haahuilija, mutta sali olikin täynnä :D Ei se mitään, koska palautetta tuli mukavasti.

Ilmeisimmin ihmiset olivat olettaneet luennon olevan kevyt, mukava, huumori- luento cosplaysta. Alkuun tosin painotin, että koko setti pohjautuu osaksi kandidaatin tutkielmaani. Viime vuonna Aconissa kävin katsomassa kangas-luentoa x, jossa oli pohjana oppinnäytetyö ja odotin infotulvaa koulunpenkki menolla. Asia olikin melko kevyttä ja kevyesti esitettyä ja itselleni se oli vähän hämmennys, koska ohjelmalehtisessä oli sana opinnäytetyö luentokuvauksessa. Yritin oman luennon kohdalla toimia sitten toisin. Ilmeisimmin oman luentoni sisältö ja info olivat siis kattavia, mutta esitystapa puuduttava. Kiitokset siis palautteen antajille, koska ensi vuoden puolella voin esittää saman setin eloisammassa paketissa :)

Oman luennon jälkeen katsoin kavereiden photoshoot- luennon. Asiaa oli, diashow selkeä ja kuvat toivat eloa luentoon. Olisin tosin toivonut niitä kuuluisia esimerkkejä shootti- tilanteista ja jonkinlaista johdattelua aina aiheen/dian vaihduttua. Valokuvaaja panelistimme voisi lisätä myös ääntä esitykseen ;p

Nyt katse tulevaan, uusiin pukuihin ja esityksiin. Seuraavana vuorossa on Yukicon ja OF uudet esitykset!

Heihei



2 kommenttia:

  1. Äänenkäyttö on yliarvostettua. Siksi pysyttelenkin mielummin kameran takana piilossa. (#`ε´#ゞ

    VastaaPoista
  2. Kiitos ku pidit luennon! Kemin mangapäivillä jos ei (kiinostavaa) ohjelmaa oo niin tulee nopeesti tylsää haha.

    Muistan että mainitsit alussa ton kandidaattijutun by the way, mutjoo.. :'DD Tiedät jo mun feedbackit!

    Jännää tuo kangasluento jutska! Sitä jotenki olettaa että jos on luennon pohja opinnäytetyönä ollut että se olisi sitten information overloadi koulupenkillä. :'D

    Pidä ihmeessä uudestaan luentoja vielä joskus!

    VastaaPoista