13.11.12

Menneen syksyn aikaansaannoksia



Vaikka blogi tuntuu syksyllä hiljaisemmalta niin ompelukone tai kuumailmapuhallin ei hiljene. Mutta koska coneja ei ole lähimaillakaan, frosti taitaa olla seuraava, niin en ole saanut mahdollisuutta pitää mitään pukua päällä :( Yliopiston startatessa syksyllä luulin, että cosplay-intoni olisi hidastunut opiskelujen keskellä, mutta siinä taisikin käydä toisin. Kun pitää ennakoida ja käyttää kaikki vapaa-aika hyödyksi on frostin puvut jo viittä vaille valmiit ja ensi kevän ja kesän (kisa)puvut hyvällä alulla.

Meikon jälkeen rakkauteni vocaloideihin on kasvanut biisien, dance covereiden kuin hahmo-designien suhteen. Vekkihame mielihalut oli siis kätsyä yhdistää Gumin Setsuna trippiin. Samaiselle peruukillekin, jonka tilasin tätä varten, löytyy muutakin käyttöä.

Sarjassamme oudot mielihalut "Mieleni tekee ommella vekkihame."

Toinen viittävaille valmis asu ompi Sabrina Pokemonin 1 kaudelta. Kaikki rakastavat pokemonia.
Kaiskan ehdotuksesta ajattelin väsätä nukenkin aikani kuluksi. Tulee olemaan tähän asti kummallisin proppi.



Kaavoitus aluilla ja kohta kankaan kimppuun.

Parhaillaan tekeillä on myös vasemmanpuoleinen punaiseen pvc:n ja nahkahousuihin sonnustautunut Chocolate. Parinani toimii Tira. Ja tämä on vasta niitä kevään/kesän pukuja.

Tulevaisuus näyttää hyvin punamustalta!

Loppuun vielä tanssinystäville  linkki (etenkin j-pop dancecovereiden), jotta suomen dancecoveroijat yhdityisivät. Cosplay-kisoissa ja coneissa näkee sillointällöin yksilöitä/ryhmiä tanssimassa, joten siksi mainostus kaverin pyynnöstä.

Heihei!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti